Skip to main content

Huippu-urheilun valmennus- ja harjoittelutuet vuodelle 2024

Oulun Pyrinnön huippu-urheilun valmennus- ja harjoitteluapuhan saajat vuodelle 2024 on valittu. Yhteensä 27 Oulun Pyrinnön urheilijaa saavat Kiistola-säätiön valmennus- ja harjoitteluapurahan.  

Kiistola-säätiö on vuonna 1956 perustettu säätiö, jonka sääntöjen määräisiin tarkoituksiin kuuluu mm. edistää ja tukea Oulun Pyrintö ry:n urheilutoimintaa. Säätiö pystyy vuosittain avustamaan merkittävällä summalla Oulun Pyrinnön urheilijoita ja Pyrintöä seurana. Oulun Pyrinnön ja sen urheilijoiden kannalta on siis erittäin hyvä tilanne, että seuran taustalla on tällainen säätiö.

Tukia myönnettäessä otettiin ensisijaisesti huomioon urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen ja kansalliseen tasoon ja kehitykseen sekä sen lisäksi menestys kansainvälisissä arvokilpailuissa (EM, MM ja olympialaiset) ja SM-kilpailuissa.

Urheilijat tekevät urheilijasopimuksen Oulun Pyrintö ry:n kanssa. Urheilijasopimuksessa urheilija ja seura ovat sopivat pelisäännöistä seuran edustamiseen ja urheiluun liittyen.

Hakemusten perusteella avustukset myönnettiin seuraaville urheilijoille:

 

Miesten telinevoimistelu

Karsikas Akseli

Karppinen Iiro

 

Naisten telinevoimistelu

Antila Minea

Antila Misella

Hautala Ada

Haverinen Mila

Kokko Saara

Korpela Sirkku

 

Painonnosto

Lehtonen Noora

 

Yleisurheilu

Alanen Anni-Linnea

Heikkinen Elina

Heikkinen Joni

Helander Oliver

Himanka Tuomo

Jallow Jandeh

Jyrkkä Joonas

Kangasoja Niko

Kukkonen Onni

Kurtti Minja

Lampela Elina

Lähdemäki Heidi

Läspä Janne

Nieminen Sandra-Sofia

Pulli Kristian

Purola Eeli

Purola Samuel

 

Seuran yleisavustuksesta myönnettävät tuet

Seuran yleisavustuksesta myönnetään tukea maajoukkuetoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin eli esimerkiksi leiri- ja kilpailukuluihin sekä nuorten urheilijoiden leirityksistä aiheutuviin kustannuksiin. Tuet kohdentuvat ensisijaisesti seuran nimeämien leirille lähtevien valmentajien kuluihin, jotta nämä eivät nosta leirille lähtevän urheilijan leirikustannuksia.

 

 

 

 

 

Pulli, Helander, Läspä ja Alanen siirtyvät Oulun Pyrintöön

Pulli, Helander, Läspä ja Alanen siirtyvät Oulun Pyrintöön

Iris Hahn / ProSport Finland

Läpimurtokausien jälkeen on hinku vielä parempiin tuloksiin. Seurapuolelta Oulu tulee tarjoamaan uuden stepin maailman tasolle. Tämä oli kokonaisuutena paras ratkaisu. –Kristian Pulli-

Oulun Pyrintö saa riveihinsä neljä kovaa nimeä, kun pituushyppääjä Kristian Pulli sekä keihäänheittäjät Oliver Helander, Janne Läspä ja Anni-Linnea Alanen liittyvät seuraan. Erittäin mielenkiintoisen nelikon siirtyminen tukee osaltaan Oulun Pyrinnön kehitystä yleisurheilun huippuseuraksi.

Kuva: Tomi Mäkipää

Hieno tulla mukaan seuraan, joka satsaa huippu-urheiluun. Lähden hakemaan menestystä, terveenä pysyminen on tärkein asia, että tavoitteisiin päästään  – Oliver Helander-

Seura on jo pitkään tunnettu kovista pikajuoksijoista, mutta nyt seura vahvistaa asemiaan merkittävästi hyppy- ja heittolajeissa. Oulun Pyrinnölle usean kansainvälisen huipputason yleisurheilijan osoittama mielenkiinto seuraa kohtaan on luonnollisesti iloinen asia.

– Olemme viime vuosina rakentaneet seurana imagoamme ja brändiämme tavoitteenamme nousta sinne, missä olimme 90-luvulla: kansainvälisten yleisurheiluseurojen joukkoon. Olemme kehittäneet valmennusjärjestelmäämme, palkanneet valmentajia ja saaneet vapaaehtoisiksi huipputason osaajia. Jo nyt työ alkaa tuottaa merkittäviä tuloksia seuran vetovoiman kasvuna, Oulun Pyrinnön hallituksen puheenjohtaja Jukka Sihvonen toteaa tyytyväisenä.

Oulun Pyrinnön hallituksen varapuheenjohtaja Pertti Purola lisää, että seura haluaa olla tekemässä suomalaista yleisurheiluhistoriaa tukemalla, antamalla mahdollisuuksia ja avaamalla ovia huippu-urheilijoille.

– Haluamme kannustaa urheilijoita eteenpäin. Yhteinen tavoitteemme on nostaa suomalaista yleisurheilijaa maailman huipulle ja mitalikantaan. Olen iloinen urheilijatahojen ja heidän tukijoukkojen Pyrintöä kohtaan osoittamasta kiinnostuksesta ja luottamuksesta. Tästä on hyvää jatkaa kohti yhteistä menestystä, Purola sanoo.

Hallissa EM-pronssia hypännyt Pulli, jo vuosia erittäin lahjakkaaksi heittäjäksi tiedetty Helander, nuorten maailmanmestari Läspä ja nuorten EM-pronssimitalisti Alanen ovat kuulleet seuran toiminnasta paljon positiivista ja liittyvät mielellään menestyvään ja eteenpäin pyrkivään seuraan, jossa asiat tehdään ammattimaisesti ja urheilijaa kuunnellen.

Kuva: Tomi Mäkipää

Urheilu vaatii päätöksiä ja pitää katsoa tulevaisuuteen. Ainakin kuulostaa ja näyttää tähän mennessä tosi hyvältä.

-Anni-Linnea Alanen-

Urheilijat kertoivat kuulumisia tiistaina Ouluhallin mediatilaisuudessa. Paikalle oli myös Helanderin valmentaja Tero Pitkämäki. Kristian Pulli osallistui teamsin välityksellä Etelä-Afrikasta.

Kuva: Tomi Mäkipää

Pää eellä päätyyn! Katotaan mitä tulee, tästä keihäänheitosta. – Janne Läspä-

 

Yhteistyö Ruokaboksin kanssa

Hei Oulun Pyrinnön jäsenet ja kannattajat!

Oulun Pyrintö on aloittanut yhteistyön Ruokaboksin kanssa.

Ruokaboksi on Vappu Pimiän perustama arkiviikon kiireitä helpottava palvelu jonka

suosio kasvaa nyt hurjasti.

Nyt saatavilla Pyrinnön jäsenille ja kannattajille rajattu määrä EXTRA ETUJA

Ruokaboksin verkkokauppaan

Ruokaboksi lahjoittaa osan valitsemasi boksin hinnasta Pyrinnön junioritoimintaan. Etu on käytettävissä heti alla

olevasta linkistä ja voimassa tämän kuun loppuun saakka.

etu.ruokaboksi.fi/oulunpyrinto

 

Pyrinnön kautta saatava etu on hyödynnettävissä myös mikäli olet jo Ruokaboksin asiakas!

ps. kopioi linkki ja jaa sitä esim. WhatsAppissa tutuille, jotka voisivat tukea Pyrinnön junioreita ja samalla kokeilla Ruokaboksia etu hintaan.