TeamGym
TeamGym, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä näytösvoimistelu, on näyttävä joukkuelaji, joka koostuu tanssillisesta vapaaohjelmasta, vauhdikkaista volttisarjoista ja korkeista trampettihypyistä. Joukkueeseen kuuluu kuudesta kahteentoista voimistelijaa. TeamGym on monipuolinen laji, jota voi harrastaa pienestä lähtien aikuisiälle asti. Lajin voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa.
Suomessa käytävissä kilpailuissa joukkueet kilpailevat viidessä tasoluokassa siten, että ensimmäinen luokka on helpoin ja viides vaikein. Joukkue valitsee valmentajan kanssa, mihin luokkaan joukkue haluaa mennä.
Trampetilla otetaan 25 metrin juoksuvauhti ja hypätään trampoliiniltä ja tehdään liikkeitä. Suoritettavat liikkeet ovat jännehypyistä alkaen aina tuplavoltteihin ja kierteisiin.Osa hyppykierroksista hypätään ilman hyppytelinettä ja osa sen kanssa. Suoritukset tehdään virtaan eli seuraava voimistelija aloittaa suorituksensa ennen kuin edellinen on lopettanut omansa.
Volttiradalla eli tumblingissa voimistelijat tekevät liikkeitä telinevoimistelun permantoa muistuttavalla alustalla. Alusta on kuitenkin joustavampi, joten se ei rasita niveliä niin paljoa. Suoritukset tehdään myös virtana. Liikkeitä voi valita monipuolisesti kärrynpyörästä kierrevoltteihin. Volttiradan ja trampetin suorituksissa arvioidaan liiketekniikkaa, tyyliä, vartalonasentoja, alastulojen hallittavuutta ja tasapainoisuutta sekä virran tasaisuutta.
Vapaaohjelmassa kaikki joukkueen voimistelijat esiintyvät yhtä aikaa suorittaen musiikin tahdissa vaadittavia hyppyjä, piruetteja ja vastaavia voimistelullisia osioita mahdollisimman yhtäaikaisesti. Alue on iso ja alustana on permannon päällimmäinen matto. Suorituksessa arvostellaan joukkuetyöskentelyn tehokkuutta, kuvioiden täsmällisyyttä, liikkeiden oikeaa tekniikkaa, ilmaisua musiikin luonteen mukaan, samanaikaisuutta sekä yksittäisten liikkeiden liikelaajuutta ja hallintaa.
Lisätietoja:
- Voimisteluvastaava Tiina Sundström
- puhelin. 044 781 2802
- sähköposti: voimistelu@oulunpyrinto.fi

OP:n junioreiden näytösvoimistelujoukkue sijoittui kolmanneksi Helsingin SM-kisoissa 6.5.2007

TeamGym seniorijoukkue Helsingissä 31.3.2007. Kuva Krista Mikkonen




