Raimo Heikuran läksiäiset Värtön painisalilla 16. joulukuuta 2011

Mitä? Onko Rami tulossa? Milloin Rami tulee? Nämä olivat ainakin pienempien painijoiden ensimmäisiä kysymyksiä kun saivat kuulla, että Rami olisi tulossa painisalille, ja sen vuoksi keskiviikon harjoitukset oli siirretty perjantaille. Olisi vuorossa Ramin läksiäiset. Toki Rami oli jäänyt pois valmennusvastuusta jo viime painikauden lopuksi, mutta nyt aika oli kypsä järjestää Ramille jonkinlainen läksiäistilaisuus. Ramin kun ei mistään isosta hässäkästä oikein perusta.

Perjantai koitti, ja paikalla oli lähes koko painikoulun porukka, painijaos, ja muutama isompikin painija. Aluksi Rami tervehti kaikkia, seurasi innolla ja kiinnostuneena Matti-valmentajan vetämiä harjoituksia, ja lopuksi siirryimme virallisempaan osioon eli puheisiin, ei kovin pitkiin, ja muistamisten luovuttamiseen. Jaoksen jäsen Hannu Jansson oli laitattanut Ramin painitossut pieneen vitriiniin, josta Rami voisi niitä ihailla aina kun sille päälle sattuisi. Lisäksi kovalle urheilumiehelle oli muutakin pientä. Tossuista vielä sen verran, että Ramin mukaan niillä ei ole painittu yhtäkään tappiota. Siihen on mahdoton kenenkään muun yltää omilla tossuillaan.:)

Puheessaan urheilumies Rami kannusti poikia jaksamaan vaativassa harrastuksessa eli painissa. Huipulle pyrkijöille ei olisi muuta tietä kuin kova työ ja tinkimätön harjoittelu. Muutaman kerran alekirjoittanutkin on Ramin kanssa painireissuilla sanan jos toisenkin vaihtanut niin jalkapallosta, jääpallosta, yleisurheilusta kuin painista tai vielä jostakin muustakin. Semmoista lajia tuskin löytyy, jota Rami ei olisi harrastanut. Joka tapauksessa, virallisia jäähyväisiä valmennettavilleen jättäessään poikain kasvot olivat peruslukemilla, sen verran tärkeästä henkilöstä heille oli kyse. Rami on tehnyt pitkän vuosikymmenten työn oululaisen ja varsinkin pyrintöläisen urheilun eteen. Painisalilla ja kilpailuissa Rami on ollut tuttu ja turvallinen näky. Mutta aikansa kutakin, ja nyt on Ramin aika seurata entisten valmennettaviensa edesottamuksia tuloslistoista, ja näin hän ilmoitti jo suurella mielenkiinnolla tehneensäkin.

Nyt on Ramilla aikaa, kun olisi vielä luntakin, harrastuksensa hiihdon parissa viilettää pitkin Oulun latuja, ja ehkäpä kerran tai pari vuodessa myös niitä Lapin latuja. Myös perhe on Ramille tärkeä. Ehkäpä parhaiten tämän painimiehen ja isoisän luonnetta kuvaa se luottamus, jota hän kylvää ympärilleen, ja se tärkeys, joka hänellä monen pienenkin ihmisen mielessä on. Tästä parhaana esimerkkinä kesken kaiken Ramille tullut puhelu. Lapsenlapsi sieltä soitti, Rami ilmoitti kasvot loistaen. Oli kuulemma hammas lähtenyt.

Kiitos Ramille Oulun Pyrinnön painiväeltä!