11.4.2011

Kajaanin Juntan ikäkausipainit Kajaanissa 3.4.2011

Tuskinpa oli edes kukko ehtinyt paljon kiekua kun  Pyrinnön nuoremmat kilparyhmäläiset suuntasivat kulkunsa Värtön liikuntasalin sohjoiselta parkkipaikalta kohti itää ja Kajaania. Vettä vihmoi samaan tapaan kuin kauden ensimmäisen koitoksen eli Koskelankylän Riennon painien aikana. Eli ympyrä alkaa sulkeutua niin luonnonkierron kuin painikaudenkin osalta. Toki vielä parisen kisaa on edessä, mutta loppu jo silti häämöttää.


Kisoja painittiin kolmella matolla, joista pienin postimerkki oli alokkaiden käytössä. Alokkaiden maton koko ei ollut ollenkaan verrannollinen siihen volyymimäärään, joka sieltä suunnasta kajahti. Ilmeisesti isät ja äidit, mummut ja papat olivat lähteneet sankoin joukoin kannustamaan pienintä kaartia jalon urheilun alkutaipaleilla. Ja se on tietenkin hyvä se. Painijat, kaiken ikäiset, tarvitsevat kannustajia ja tukijoita lajissa, joka ei ole ainakaan sieltä helpoimmasta päästä. 
Kisat töräytettiin käyntiin ilman sen kummempia juhlallisuuksia, ja käytiin läpi sulassa sovussa melko ripeään tahtiin. Järjestävä seura Kajaanin Juntta oli pistänyt pystyyn hienot puitteet painille sunnuntaipäiväksi.  Pyrintö toi kotiin kahdeksan pokaalia, ja uuden uutukainen seuran auto pääsi testaamaan jousia ja iskunvaimentimia tuon vallan kauhean saaliin kantaessaan kotiin takan reunukselle. Osa pojista esitti kauden parastaan, ja kaikilla oli kunto nousussa huolimatta takana olevasta pitkästä kaudesta. Muutama ponnistus vielä, ja voimme vetää lopullisen yhteenvedon Oulun Pyrinnön nuorempien kilparyhmäläisten kaudesta 2010-2011.

Tulokset:

Kajaanin Juntan ikäkausipainit 3.4. Pojat kreikkalais-roomalainen paini, tytöt vapaapaini

Painijoita 112, otteluita 152.

Tulokset:

Aloittelijat

22 kg: 1) Julius Soini ViVo, 2) Jasu Herranen SorTe, 3) Aapo Piipponen KaJu, 4) Antti Hyvönen KKV
23 kg: 1) Niko Tolvanen KoskRi, 2) Jere Hämäläinen KNS, 3) Atte Räihä HaHe, 4) Markus Kantola HaHe
24 kg: 1) Eemeli Ohukainen OP, 2) Arttu Suhonen HaHe, 3) Henri Seppälä HaHe, 4) Anssi Tuomainen SorTe
26 kg: 1) Kasper Heikkinen KaJu, 2) Karo Kinnunen SorTe 3) Anssi Mehtälä ViVo
30 kg: 1) Santeri Maimann LaLu, 2) Alex Siira OP, 3) Jemi Räsänen JVK, 4) Jesse Hyvärinen KoskRi
33 kg: 1) Oskari Maimann LaLu, 2) Juuso Grahn KI, 3) Julius Eronen JVK
35 kg: 1) Aleksi Martikainen JVK, 2) Aatu Mikkola KaJu, 3) Arttu Piipponen KaJu, 4) Juho Talvitie JVK
38 kg: 1) Einari Kokko JVK, 2) Julius Orava SalSa, 3) Anton Heikkinen KaJu
39 kg; 1) Niko Kantola HaHe, 2) Aku Moilanen KoskRi, 3) Aslak Pitkänen KKV
+40 kg: 1) Jere Grahn KI, 2) Jussi Kinnunen JVK, 3) Niko Laatikainen JVK, 4) Aku Kastinen JVK


Pojat 17 vuotta

40 kg: 1) Christian Jouppila LNM, 2) Oskari Tapio HaHe
50 kg: 1) Niko Erkkola IK, 2) Jussi Mehtälä ViVo, 3) Tommi Harinen SorTe
53 kg: 1) Matias Lipasti IK, 2) Konsta Mäenpää IK, 3) Mika Tarvainen OP
60 kg: 1) Toni Metsomäki IK, 2) Timi Pajunen LiTai, 3) Jussa Pippuri LiTai
68 kg: 1) Antti Astikainen JVK, 2) Joni Järvinen KI, 3) Juuso Kärki LiTai

Pojat 13 vuotta

31 kg: 1) Santeri Kvist KaJu, 2) Roope Miettunen KI, 3) Valtteri Oikarinen KI
35 kg: 1) Kalle Starck KKV, 2) Eeli Purola OP, 3) Mikael Kropsu HaHe, 4) Antti Parkkila LNM, 5) Santeri Pieviläinen LiTai, 6) Olli Hiltunen HaHe, 7) Werneri Pudas ViVo
40 kg: 1) Miikka Soikko KI, 2) Joona Härö ViVo, 3) Joel Mettala KaJu, 4) Joona Alamikkelä ViVo, 5) Ville Pellikka LNM
43 kg: 1) Kalle Astikainen JVK, 2) Milad Gardinya KaJu, 3) Niko Nevanperä IK, 4) Tomi Rusanen KaJu, 5) Petteri Parkkila LNM
47 kg: 1) Juho Pahikainen 2) Joni Turunen JVK, 3) Samuel Purola OP, 4) Atte Vuoristo HaHe, 5) Antti Ketola LaVi, 6) Konsta Kvist KaJu, 7) Tuukka Härkönen KaJu
56 kg: 1) Jere Hyvärinen LaVi, 2) Veli-Pekka Kellokangas KI, 3) Eemeli Nisula HaHe, 4) Henri Kortesoja LaVi, 5) Johannes Rintamäki HaHe

Pojat 10 vuotta

28 kg: 1) Kimi Mustonen OP, 2) Voitto Kärkkäinen HaHe, 3) Ossi Mehtälä ViVo, 4) Veeti Kervinen LiTai
31 kg: 1) Joona Vuoti ViVo, 2) Pyry Lipponen KaJu, 3) Lassi Hyvönen KKV, 4) Kalle Isokangas OP
33 kg: 1) Mikael Jansson OP, 2) Aleksi Mäkinen HaHe, 3) Markus Vittaniemi HaHe
35 kg: 1) Eetu Paananen ViVo, 2) Niklas Moilanen KI, 3) Leevi Tiihonen KNS, 4) Arttu Karppinen KaJu
44 kg: 1) Mikko Koivisto IK, 2) Joni Pahikainen HaHe

Tytöt:

26 kg: 1) Ilona Peränen HaHe, 2) Jenna Herranen SorTe
29 kg: 1) Sara Kärki KoskRi, 2) Ronja Tuomivaara SalSa, 3) Heidi Meriläinen HaHe, 4) Laura Thure SorTe
48 kg: 1) Emma Järvinen VarTa, 2) Jaana Väli-Torala IK, 3) Lotta Paananen ViVo, 4) Kiia Moilanen KI
65 kg: 1) Hanna Ullakko KI, 2) Heli Moliis KaJu, 3) Hanna Väli-Torala IK

Lisää kuvia