29.3.2011
Ville Ohukaiselle junioreiden SM-kultaa

Oulun Pyrinnön painijat menestyivät hienosti Junioireiden SM-paineissa viime viikonloppuna Kauhajoella. Kirkkaimpana tähtenä loisti kultaa voittanut Ville Ohukainen.

Ville paini 60 kg:n sarjassa yhdessä toisen pyrintöläisen Antti Lindgrenin kanssa. Pojat arvottiin eri puolille kaavioita, joten painijaoston puheenjohtaja Ilkka Karjalainen odotti seuran sisäistä finaalia. Ville hoiti leiviskänsä hienosti ja voitti kaikki kolme otteluaan matkalla finaaliin antamatta pistettäkään vastustajilleen.

Antti voitti kaksi ensimmäistä otteluaan erin 2-0, mutta semifinaalissa vastaan asettunut HeTa:n Jerry Pitkänen oli parempi pistein 5-3, 3-1. Finaalissa Ville jatkoi ylivoimaisia esityksiään ja voitti Jerryn 2-0, 3-0.
-Jerry oli minulle helpompi vastustaja kuin Antti, sanoo Ville.
Pronssiottelussa Antti voitti AK:n Leo Salmisen 7-0, 3-0.

50 kg:n sarjassa Jani Pajukoski voitti pronssia. Ensimmäisellä kierroksella Jani voitti IK:n Jussi-Matti Ylimäen selvästi 2-0. Semifinaalissa Jani hävisi KoVe:n Vili Manniselle erin 2-0. Vili voitti myös sarjan mestaruuden. Pronssiottelussa Jani voitti Haukiputaan Heiton Leevi Ukkolan erin 2-0.

Janne Karjalainen paini 84 kg:n sarjassa. Hän hävisi ensimmäisessä ottelussaan YTK:n Jussi Haloselle 2-0.

Ilkka Karjalainen ja valmentaja Mikael Lindgren totesivat kisojen jälkeen, että Villen kansainvälinen ottelukokemus näkyi.
-Tarkoituksena olisi lähteä hakemaan myös muille painijoille kovempia otteluita jopa kansainvälisistä kisoista, Ilkka kertoo.

Seurojen välisessä pistekilpailussa OP sijoittui jaetulle kolmannelle tilalle yhdessä Vaasan Tovereiden kanssa. Voiton vei Ylä-Tikkurilan Kipinä.



Ville Ohukainen
Ville Ohukainen


Antti Lindgren
Antti Lindgren



Jani Pajukoski
Jani Pajukoski


Janne Karjalainen
Janne Karjalainen