29.3.2011
Pihla Ojalalle pronssia Tampereen Fin Gymissä

Telinevoimistelijoiden kilpailukausi avattiin 19.-20.3. käydyissä Fin Gym- ja luokkakilpailuissa Tampereella. Pyrinnöltä mukana oli yhteensä kaksitoista tyttöä ja kahdeksan poikaa.


Fin Gymissä kilpailivat Pihla Ojala ja Meri-Tuuli Himanen. Pihla suoriutui hienosti hypyn finaalin kolmanneksi. Muilla telineillä oli kauden avauksessa huomattavissa vielä hieman haparointia. Meri-Tuuli onnistui parhaiten nojapuilla, mutta ei selvinnyt finaaliin saakka.

Tyttöjen luokkakilpailuissa mukana olivat omavalintaisten luokkien voimistelijat. Jokainen tytöistä onnistui upeasti jollain telineellä, eikä kukaan E-F luokan kymmeniköstä jäänyt ilman telinekohtaista mitalia. Parhaiten kokonaisuudessaan suorituivat E-luokassa kilpailleet Fanni Hakopää, Ella Immonen ja Sonja Heliö.

Pyrinnön terävin kärki ei ollut mukana Fin Gym kilpailusta, kun Reeta Pietilällä todettiin vastikään rasitusvamma selässä. Vamman takia Reeta on sivussa koko kevään kilpailukauden ja EM-kisatavoite vaihtui suoraa syksyn MM-kilpailuun.

Poikien puolella junioreiden PM-katsastuksessa kilpailivat Arttu Kesti ja Konsta Huuki. Paras sijoitus tuli hypyssä, missä Arttu sijoittui viidenneksi. Poikien luokkakilpailussa parhaiten onnistuivat Tatu Lukkari nelosluokassa (3.) ja  Niilo Kallio kolmosluokassa (4.).