Oulun Pyrintö - painijaoston strategia 2012
Painijaoston toiminnan tavoitteena on lisätä painin harrastajamäärää niin nassikkapainissa, kuin kilparyhmässäkin, sekä tarjota mahdollisuus harrastepainiin myös kuntoilijoille. Harrastajamäärän lisääminen nassikkapainissa pyritään toteuttamaan viemällä mahdollisuuksien mukaan tietoa painista Oulun alueen ala-asteen kouluihin.
Kilparyhmän tavoitteena on edelleen sijoittua niin kansallisissa kuin poikien- ja junioreitten SM-kilpailuissa joukkueena kolmen parhaan joukkoon.Tavoitteena on myös saada painijoita ikäluokkien maajoukkuevalmennukseen ja sitä myötä edustustehtäviin ( PM- ,EM-, ja MM-kilpailut ).
Tavoitteena on edelleen myös saada Oulun Pyrinnölle seuran omista " kasvateista" painin miesten edustusjoukkue. Tämän totutumiseen tullaan tarvitsemaan vastuullista päävalmentajaa.
Painijaoston tavoitteena on järjestää joka vuosi painikilpailu Oulun alueella sekä mahdollisuuksien mukaan myös SM-tason kilpailu.
Näihin tavoitteisiin pyritään lisäämällä valmentaja- sekä kilpailunjärjestäjäkoulutusta ja värväämällä lisääntyvässä määrin vanhempia toimintaan mukaan.
Painijaoksen talous koostuu tulevaisuudessakin pääasiassa kausimaksuista ja yhteistyökumppaneiden panoksesta.
Takaisin strategia pääsivulle >






