Tyttöjen PM-joukkueelle Kultaa Oslossa

23.5.2017

Tyttöjen PM- joukkueelle kultaa Oslossa!

Tyttöjen PM- joukkue voitti kultaa Oslossa käydyssä junioreiden PM-kilpailussa pistein 146,600. Joukkueessa voimistelivat Ada Hautala (OP), Iida-Mari Vänni (TV), Sani Mäkelä (STVK), Enni Kettunen (ESTT) ja Emilia Kemppi (Kieppi). Viime vuonna Ruotsille 0,001 pistettä hävinneenä voitonnälkä näkyi koko joukkueen tekemisessä, kuin myös joukkueen tasaisuus ja vahvuus. Toiseksi sijoittui Norja (143,450) ja kolmanneksi Ruotsi (141,700). Neliottelussa voiton vei Suomen Enni Kettunen, loistavalla onnistuneella neliottelulla. Oulun Ada Hautala sijoittui neliottelun kymmenenneksi. Adan hyppy ja nojapuut olivat yhdet hänen parhaista kilpailusuorituksistaan. Puomille ja permannolle jäi pientä parannettavaa.

Telinefinaaleihin (6 parasta/ teline) selvisivät Sani hypyssä ja puomilla, Iida-Maria nojapuilla ja Enni hypyssä, nojapuilla ja puomilla. Ada sijoittui hienosti hypyssä neljänneksi ja nojapuilla viidenneksi, mutta maakiintiön takia (2/maa/teline) häntä ei nähty finaaleissa. Finaaleista saldona oli neljä mitalia, Ennille hypystä kultaa ja nojapuilta hopeaa, Sanille hypystä hopeaa ja Iida-Marialle nojapuilta pronssia.

Kokonaisuutena kilpailu oli loistava osoitus juniorimaajoukkuevoimistelijoiden ja seurojen tekemästä pitkäjänteisestä työstä.

Kaikki tulokset löydät täältä: http://osloturn.no/live-score-and-results/

 

Pauliina Savola